Miksi me uskomme ?

Ihminen on luomakunnan itserakkain otus. Se on niin itserakas, ettei se voi käsittää tai hyväksyä, ettei sitä jonain päivänä enää olisi. Näin hieno luomus ei voi kuolla ja hävitä noin vaan. 

Tämä suunnaton itserakkaus on johtanut siihen, että maapallon lähes kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina ihminen on kuvitellut itselleen jonkinlaisen kuolemanjälkeisen elämän. Kuolemanpelko on ihmisen peloista suurin ja tätä pelkoa lievittämään pitää kertoa itselleen satuja, joissa ei kokonaan kuolla. Tämä ikuisen elämän lohtusatu on maailman tarinoiden bestseller - sen juoni on niin suloinen, ettei sitä kukaan halua olla uskomatta.

Itserakkaan ihmisen, homo narkissos, murheet ovat niin suunnattoman tärkeitä, että sitä varten on oltava liuta jumalia, jotka kuluttavat aikaansa pohtiessaan auttaisiko tätä poikaparkaa matikan tentissä vai ei tai antaisiko sateen pilata tuon viljelijän sadon kun se on niin ylpistynyt viime aikoina. Koirilla ja kissoilla ei ole jumalia mutta ihmisellä, joka on niin tavattoman ainutlaatuinen ja viisas, on pakko olla jumalia.

Jumalat ovat mukavia ja hyödyllisiä ihmisen kannalta. Jos ei esimerkiksi viitsi laiskuuttaan ja saamattomuuttaan puuttua johonkin epäkohtaan niin aina voi todeta, että tämä on jumalan tahto ja that’s it. Kätevintä tässä jumalan käytössä on se, että jumalaa voi helposti käyttää omien mielipiteidensä ja tarkoitusperiensä tukemiseen. Raamattu esimerkiksi on niin sekalainen kirjallinen sillisalaatti, että sieltä voi poimia omaan käyttöönsä mitä ”vahvistuslausekkeita” tahansa. Siitä sitten vaan kivittämään abortin tekijöitä, sianlihan syöjiä, homoja ja mitä nyt kulloinkin sattuu inhoamaan.

Jumala näkee kaiken

Jumala näkee kaiken. Se on kätevää ja sitä onkin käytetty rahvaan kurissapitämiseen muutama sata vuotta. Kansa pysyikin ruodussa niin kauan kuin se uskoi tämän entisaikain valvontakameran olemassaoloon. Nykyihminen ei ole uskollinen enää millekään auktoriteetille, ei etenkään kirkolle.

Ihmisissä on kuitenkin jäänteitä tästä pelosta. Posket punoittaen ja hermostuneesti ylös vilkuillen täytämme vakuutusyhtiölle korvaushakemusta automurrosta ja siitä, kuinka sen yhteydessä varastetun CD-soittimen lisäksi takapenkiltä katosi myös pari läppäriä ja vaimon uusi Versace iltapuku. Elämä olisi paljon rennompaa jos joku ei olisi kaiken aikaa kyttäämässä.  

Jumala armahtaa, sanotaan. Sama jumala kuitenkin myös rankaisee vaikka muut jättäisivät sen tekemättä. Jumalan kostolla on ihmiskunnalle aiheutettu turhaa tuskaa varmaan enemmän kuin millään muulla yksittäisellä uhkauksella. Jumala pudottaa kuuman kiven niiden niskaan, jotka eivät tottele ja kunnioita vanhempiaan ja seksiä ennen papin aamenta harrastaneet nuoret parit kärventyvät helvetin tulessa.

Kyseessä on satujen satu. Ensin kuvitellaan että on olemassa joku jumala, sitten että se mukamas viitsii tarkkailla kaiken aikaa juuri sinua ja kaiken huipuksi lopulta kuluttaa aikaansa siihen, minkä hirmuisen rangaistuksen Jani Petteri saa vilkuiltuaan tissejä internetistä ja langettuaan jumalan sanan kieltämään onanointiin.

Reilu kaveri

En ymmärrä miksi minun pitäisi rituaalein palvella jumalaa. Miksei jumala voisi yhtä hyvin olla reilu ja mukava kaveri ?  Alistuminen ja nöyrä lepyttely ovat muistumia muinaishistoriasta, ajasta jolloin palvottiin aurinkoa ja tähtiä tai syötävän toivossa metsän ja veden henkiä.

Minua myös hämää se, että näitä jumalia on lopultakin niin jumalattoman paljon. Pääjumalien lisäksi on erilaisia alijumalia, - on pyhimyksiä ja marttyyreja ja muita jumalien sukulaisia, joita voi aina sopivissa kohdin rukoilla apuun. Kaiken huipuksi jokaisen pääjumalan ja alijumalankin palvelijat julistavat olevansa yksin sen ainoan oikean kerhon jäseniä. Mahtaa taivaassa olla joskus tilinpäätöksen tullen mahtava meteli kun kaikki pyrkivät omimaan pomon paikan.

Ihmisen toivottu kuolemattomuus ja ympärillämme häärivät jumalat ovat niin hieno ja pitkälle kantava sadun juoni, että se myös konkreettisesti elättää miljoonia ja miljoonia ihmisiä maapallolla. Jumalalla on merkittävä työllistävä vaikutus. Lukuisat eri uskonlahkojen papit ja saarnaajat saavat säännöllistä kuukausipalkkaa sadun kertomisesta.

Monet kirjailijatkin elävät koko ikänsä tämän saman kuolemattomuus ja jumalallisuus idean edestakaisin vatvomisella. Kuinka monelle suosionsa menettäneelle laulajalle ja entiselle missille jumalalla ja uskoon tulemisella onkaan ollut merkittävä työllistävä vaikutus.

Joissakin vähemmän kehittyneissä demokratioissa valtio antaa jollekin uskonlahkolle jopa uskon monopoliaseman sekä luvan kerätä liki pari prosenttia veroa uskovilta kansalaisilta. Outoa !

On toki hienoa jos usko jumalaan antaa jonkun yksilön elämälle onnen ja sisällön. Itse en koe tarvetta uskoa. Olen agnostikko, joka huvittuneena seuraa myös ateistien kiihkeää julistusta. Ateismihan on usko siinä missä muutkin.

Olen kyllä positiivisesti yllättynyt jos kuolemani jälkeen tapaan kuolleita sukulaisiani tai itse Jumalan. Tapaaminen on varmaan miellyttävä, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Olen päättänyt siihen asti tallustaa täällä maan päällä mahdollisimman paljon hyvää lähimmäisilleni tehden ja kun kuolen, niin sittenpähän asia selviää. Sitä ennen ajatteluni ei kaipaa pappien tai muiden rahastajien apua.